Rallatellen

Vihdoin ja viimein uskaltauduin koirien kanssa kisaamaan rally-tokossa. Tytöille tuli peräti 2 vuoden(!) tauko, ja Siriukselleni 1,5 vuotta. Ehkä se teki hyvää meille kaikille, tai ainakin sain treenirauhan. Toisaalta, meidän ei ehkä tullut treenattua yhtä intensiivisesti, koska olin päättänyt olla kilpailematta vuonna 2018. En esimerkiksi tehnyt oikein mitään rally-tokojuttuja kotona, ainoastaan ohjatuissa treeneissä. Onko siis ihme, että koirilla on välillä tehtävät, sanalliset käskyt ja käsivihjeet hakusessa, jos niitä tehdään vain 1-2 kertaa viikossa?

…Kylläpä näistä omista huomioista taas tuli hyvä fiilis ohjaajan ja kouluttajan ominaisuudessa. Nyt sentään olen ottanut tavaksi treenata kotona jotain pieniä, yksittäisiä tehtäviä edes pari kertaa viikossa ohjattujen treenien lisäksi. Paljon on vielä tekniikkaa hiottavana sekä koirilla että minulla – eikä vähiten käsimerkkien osalta.

Ensimmäiset kisat olivat Muuramessa kahtena eri iltana (13. ja 15. toukokuuta), jossa tuomarina toimi meille parista aikaisemmastakin kisasta tuttu Minna Hillebrand.

Soraya AVO 93/100p: ”Kaunista seuraamista ja iloista yhteistyötä!”
Aurinko VOI 93/100p ja 3.sija : ”Hienosti katsottu, että koira saa suoritettua tehtävät. Ihanaa, iloista yhteistyötä!”
Sirius MES 82/100p ja tuomarinpalkinto: ”Kaunista, tarkkaa yhteistyötä. Ihanaa katsella teidän menoa!”

Jokaisen kanssa jouduin uusimaan, koska itse annoin väärän käskyn / käsimerkin, tai sähläsin muuten vain. Siriuksen arvosteluun mahtui myös yksi -10p TVÄ (peruutus). Muutoin tuli -1p huolimattomuusvirheistä, jotka johtuivat yksinomaan minusta ja jännityksestäni – joka tarttui myös koiriin.
Siriuksella ja Auringolla oli tosi hauskaa radalla, Soraya taas ei ollut parhaassa mielentilassaan. Johtuiko se minun jännityksestäni, uudesta kisapaikasta, Sorsan valeraskaudesta, huonosta virittelystä, vai näiden yhdistelmistä? Radan jälkeen kuitenkin sain Sorayalle rennon ja iloisen mielentilan, josta pääsin sitten tekemään pari onnistutta rallytehtävää, ja palkkaamaan hyvästä fiiliksestä oikein kunnolla (karvainen vinkupallo, jee!).

Lisäksi Sorayan kanssa jouduin koko kisassa ensimmäisenä lähtövuoroon AVO-radalle. Se on minulle pahin paikka olla, koska aina tulee kiire. Haluan tutustua rauhassa rataan koko sen 15min ajan, joka rally-tokossa on määritelty. Mutta tämän jälkeen ensimmäisellä koirakolla on vain pari minuuttia aikaa tulla radalle arvosteltavaksi. Minulle se on liian lyhyt aika koota itseni, ja viritellä koira, enkä haluaisi lähteä rataantutustumisestakaan etuajassa pois. Toki lämmittelen ja temputan koiriani jo ennen rataantutustumista, mutta tahtoisin tehdä vielä jotakin koirista superhauskaa kaikessa rauhassa ennen varsinaista kisasuoritusta. Ehkä tämä kiireen tuntu johtuu myös omasta jännityksestäni, enkä ole vielä osannut luoda tiettyjä kisarutiineja itselleni tai koirilleni – riippumatta siitä, starttaammeko ensimmäisinä vai viimeisinä.

Seuraavat rallykisat järjestettiinkin omassa seurassamme LAUKAssa, jossa tuomaroi minulle uusi tuttavuus Tiia Hämäläinen.

Yllättäen taas jouduin uusimaan tehtäviä Siriuksen ja Auringon kanssa, ja lisäksi tein pari ohjausvirhettä, josta ei sentään rokotettu kuin -1p verran. Nyt vuorostaan Sirius oli sitten jotenkin tahmea varsinkin alkuradasta, ja jouduin tsemppaamaan sitä paljon kaikissa liikkumista vaativissa tehtävissä. Loppua kohti sen vire kuitenkin nousi, ja maalissa olikin sitten se Sirius, joka yrittää palkata itse itsensä varastamalla hihnan 😀 Sorayakin tarvitsi edelleen enemmän kannustusta kuin treeneissä, mutta sen mielentila oli parempi kuin Muuramessa.  Aurinko taas oli hieman ylitsevuotavaisen innokas, ja osoitti osaavansa seurata myös kahdella jalalla, etujalat ilmassa.

Soraya AVO 98/100p ja 2.sija: ”Todella hieno rata, nätti seuraaminen!”
Aurinko VOI 94/100p ja 3. sija: ”Hieno rata, kauniit käännökset!”
Sirius MES 90/100p: ”Hieno rata, nättiä yhteistyötä!”

Että sellaista ♥ Jokaisella on nyt koulutustunnus yhden hyväksytyn (yli 70p) päässä. Saa nähdä, kuka niistä sen saavuttaa seuraavissa kisoissa, vai saavuttaako kukaan. Jokainen rata on erilainen, jokainen päivä on erilainen.
Sen huomasin jo näiden kahden eri rallykilpailun aikana. Koirien mielentila vaikuttaa todella paljon siihen, kuinka ne suoriutuvat tehtävistä – puhumattakaan siitä, kuinka paljon minun jännitykseni vaikuttaa ratasuoritukseen. Koirat peilaavat minun tunnetilojani ja minä niiden. Parhaimmillaan suoritukset tuntuvat mahtavilta pisteistä riippumatta, ja toisaalta se mielentila näkyy usein myös hyvinä pisteinä. Huonoimmillaan fiilis radan jälkeen on tyhjä tai pettynyt – koiran mielentila on ollut ahdistunut tai vaisu, tai se ei ole vain tehnyt yhdessä minun kanssani, vaan enemmänkin minun käskyjeni takia. Siinä eivät hyvätkään pisteet juuri lohduta, kun koirasta ei ole ollut hauskaa työskennellä minun kanssani.

Mutta näihin tuloksiin olen tyytyväinen, vaikka mielentilat ovat koirilla vaihdelleetkin. Onneksi olen saanut ne viimeistään radan jälkeen (ellen sen aikana) nostettua tekemään hommia iloisella asenteella, josta olen myös päässyt ne palkitsemaan. Vielä kun joku palkitsisi minut oikeasti mielentilasta, eli siitä etten jännittäisi niin maan helvetisti. Täytyy myöntää, että nuo osaavat kooikkerit ovat pelastaneet minun surkean ohjaukseni enemmän kuin tusinan kertaa ♥

60963009_10220178429110573_5587907483235516416_o

Mainokset

Koiranpäivä ♥

Hyvää koiranpäivää kaikille koiraystäville! Mutta erityisesti noille omilleni tietenkin ♥

Rally-treenit jatkuvat kahdesti viikkoon kouluttajan kanssa, kisoja on jo tälle vuodelle katseltu, mutta sen pidemmälle ei ole vielä päästy. Pitäisi rohkaistua itse vain osallistumaan, tuloksista huolimatta. Kisoissa kun niin monta (häiriö)tekijää, joiden takia suoritus voi kärsiä joko minun tai koiran osalta – pahimmillaan tietysti molempien.

Mutta ehkä se epäonnistuminen tekisi minulle hyvää. Tai sitten ei, koska olen pessimisti ja kaiken lisäksi jään helposti vellomaan niihin epäonnistuneisiin kohtiin sekä virheisiin. En oikein osaa oppia niistä, tai opin sitten liiakin kanssa, jolloin herkästi alan paineistamaan koiraa kyseisen tehtävän osalta myös treeneissä, ja kuormitan itseäni kohtuuttomasti omilla, mielensisäisillä vaatimuksillani.

Nyt koiranpäivänä kuitenkin otettiin rennosti, ja lenkkeiltiin toisen järven rannalla kuin tavallisesti. Tyttöjenhän piti tietysti päästä vähän uimaan, vaikka vesi oli vielä aika kylmää ja aallokkoakin oli tuulen takia. Sirius tyytyi syömään rantaheinää ja vähän kastelemaan varpaitaan rannalla. Illalla tietysti oli erikoisherkkuruokaa luvassa, ja vähän jotain extrakarkkiakin. Mun tähtöset ♥

57882607_10219883138848501_6865804929768882176_o

Aeriksen eka serti!

Aippa-Ai kävi kolmannessa virallisessa näyttelyssään Korpilahden ryhmiksessä, josta otsikon mukaankin tuloksena JUN ERI1 SA PN1 VSP ja SERT! Tuomarina oli Juha Putkonen, sekä harjoitusarvostelija, jonka nimi meni minulta kokonaan ohi. Esitin ryhmiksessä myös Aeriksen isän Tuiskun, joka on PU2 ja sai vara-sertin ♥

54278732_10219545608930464_8373912709267193856_o
Niin nätti Aeris ♥

Aeris sai muutoin erittäin hyvän arvostelun, jossa kehuttiin erityisesti liikkeitä, kulmauksia ja runkoa, mutta mainittiin pariin otteseen melkoisen tuhdista kunnosta 😀 Aeris on ollut sijoituskodissaan ruoka-aikaan todellakin kotona, ja painoa oli kertynyt huimat 12,7kg! Luulen, että kun tuosta saa kilon pois, niin Aippa on varsin sopivan kokoinen ja kadonnut vyötärökin löytyy.

Aeris on vielä tänä vuonna menossa pariin näyttelyyn, mikäli vain sen ylimääräiset kilot karisevat ja turkki on suhteellisen OK. Myös Aurinko saattaa osallistua veteraaniluokkaan, nyt kun se on ruvennut kasvattamaan turkkiaan sterkan ja nisien poiston jälkeen. Ei ole enää ihan kalju masu Rouvakoiralla.

Kotona asuvien kooikkereiden kanssa jatketaan rally-tokoilua suht entiseen malliin. NoseWork jäänee harrasteluasteelle, tai siltä minusta ainakin tällä hetkellä tuntuu. Se on koirille hauskaa puuhaa, mutta en halua asettaa niille enkä itselleni minkäänlaisia kisaamispaineita. Rally-tokon aiheuttama kisajännitys riittää varsin mainiosti.

Niin, ja sellainen ihme pääsi tapahtumaan, että kävin huvittamassa koiriani agilitylla – viime kerrasta on yli vuosi. Tästä syytä Annaa, joka pyysi minua treeniavuksi Haadekselle (Sorayan pentueveli). Näin siinä sitten kävi:

Sirius 12v. aksaa
Aurinko 8v. aksaa
Soraya 3v. aksaa

Koirilla vaikutti olevan superhauskaa, eikä minuakaan ahdistanut. Ehkä menen toisenkin kerran juoksuttamaan kooikkereita esteiden sekaan 🙂

Lopputalvea (toivottavasti)

Ihanainen Aurinko täytti 9. tammikuuta 8-vuotta, eli Rouvakoira on nyt virallisestikin veteraani. Minulle se on edelleen 4-5 -vuotias iloinen vimppapylly. Aurinko jaksaa minun mielestäni tehdä, treenata ja juosta ihan yhtä lailla kuin ennenkin, eikä sille ole ainakaan vielä tullut harmaita karvoja.

Varasin Aurille myös loppujen nisäkasvaisten poiston helmikuun alkuun Joensuuhun luottoeläinlääkärilleni Aholle, ja samalla verikokeen (maksa-arvojen tarkistus) sekä virallisen sydänkuuntelun. Veriarvot olivat täysin puhtaat, ja myöskin sydän tutkittiin terveeksi. Mutta yllättäen Aho ei löytänyt palpaatiossa Auringosta ainuttakaan nisäkasvainta! Hän epäili niiden olleen hormonaalisia kasvaimia, jotka olivat hävinneet syksyn sterilisaation myötä. Näytin eläinlääkärille patologin lausunnon, jossa kahdessa nisäkasvaimessa oli todettu selkeää tulehdusta. Aho oli sitä mieltä, että varsinaiset kasvaimet oli poistettu jo silloin, ja nyt elimistö oli päässyt rauhoittumaan ja toipumaan kunnolla.  Tämä, jos mikä, oli hyvä uutinen ♥

Olen vähitellen alkanut katselemaan kevään rally-tokokisoja, vaikka lisenssi onkin edelleen hankkimatta. Typerä lisenssi, jonka hyöty on ei-mitään. Joka tapauksessa, tavoitteena olisi saada jokaiselle koiralle uusi koulutustunnus, ja samalla päästää Sirius eläkkeelle. Ajatus siitä tuntuu vaikealta, mutta olen huomannut siinä ikääntymisen piirteitä – harmaa naama, hieman huonontunut pimeänäkö ja vähän heikontunut kuulo. Lisäksi murtunut jalka oireilee näin talvella (ontuu kylmällä, saattaa kompastua), ja olenkin pitänyt siinä tuki/lämpöpinteliä säällä kuin säällä. Sirius oli kipulääkekuurilla 10 päivää, mutta en huomannut jalan käytössä tai muussakaan käytöksessä juuri eroa. Pappakoira tekee kuitenkin edelleen innokkaasti hommia treeneissä, ja jaksaa lenkkeillä tyttöjen mukana.

Sekä Soraya että Aurinko kaipaavat takapään käyttötreeniä, sekä lisäksi olen aloitellut taas muutakin pientä kotijumppaa koirien kanssa. Talvella kun rapistuu sekä minun että koirien kunto, niin jos tehdään edes lihastreeniä. Sirius tekee samaa jumppaa helpotettuna, pysyy ainakin vähän vetreämpänä näin vanhempanakin.

Minun itseni pitäisi ryhdistäytyä monellakin rintamalla, mutta talven vaan jatkuessa se tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta. Paljon mieluummin jäisin vaan sisälle makaamaan sohvalle tai tekemään jotakin muuta yleishyödytöntä. Työttömyys passivoi, vaikka tällä hetkellä opiskelenkin sivutoimisesti avoimessa yliopistossa.  Voisin laittaa tänne blogiinkin toisinaan rallytreenivideoita, ja niistä olisi varmasti hyötyä myös omien virheiden löytämiseen. En vain tykkää olla kameran edessä – ja mistä sekin johtuu, että kun kamera otetaan esille, treenit menevät aina päin havupuita…

IMG_20190116_120852_527
Koirat meni plöts ♥

 

Vuoden 2018 kertaus

Vuonna 2018 tapahtui loppujen lopuksi melko mullistaviakin asioita, vaikka meillä olikin kisataukoa.

Tammi-maaliskuu
-Aurinko täyttää 7 vuotta ♥
-Soraya käy virallisissa terveystarkeissa (poislukien selkä): kaikki hyvin
-Auringolta löytyiý nisäkasvain
-Sorayasta tulee Suomen ja Liettuan muotovalio
-Siriuksen sydän tutkitaan terveeksi

Huhti-kesäkuu
-Soraya saa 3 ihanaa poikapentua ♥
-Aeris käy pentukehässä tuloksella VSP-pentu ja KP
-Sirius täyttää 11 vuotta ♥
-Soraya tulee takaisin äitiyslomaltaan, ja samalla meille saapuu hoitoon Sorsan Dante-poika

Heinä-syyskuu
-Aurinko ja Aeris osallistuvat Mikkelin KV-näyttelyyn. Aeris saa vara-sertin!
-Dante muuttaa oman perheensä luokse Ruotsiin (sydämeni särkyi vähäsen)
-Auringolta löytyy lisää nisäkasvaimia
-Aurinko steriloidaan sekä osa nisistä ja nisäkasvaimista poistetaan, samalla huomataan kohonneet maksa-arvot

Loka-joulukuu
-Auringolta kuvataan virallisesti selkä: puhdas
-Auringon nisäkasvainten lausunto tulee patologilta: hyvälaatuisia, vaikuttavat kokonaan poistetuilta
-Aeris täyttää 1 vuotta ♥
-Soraya täyttää 3 vuotta ♥
-Auringon veriarvot ovat täysin normaalit!
-Soraya esiintyy Helsingin Voittaja -näyttelyssä hienolla tuloksella, ja pääsee Pirjo-kasvattajansa kanssa isoon kehään hakemaan Vuolasvirta -palkintoa

Siinäpä vuosi 2018 lyhykäisyydessään. Paljon surullisia ja haikeita asioita, mutta myös iloa ja onnea. Tämä vuosi tuntui ainakin minusta paremmalta kuin viime vuosi. Ehkä aika myös himmentää muistoja, en tiedä.
Vuosi 2019 on todennäköisesti kisojen osalta aktiivisempi, jos vain minä saan omalta aristelultani ilmoitettua koiriani taas kisoihin. Olen myös suunnitellut näyttelyreissuja ulkomaille tyttöjen kanssa, mutta se on vielä vähän enemmänkin nimenomaan suunnitteluasteella. Sirius kisaa toivottavasti vielä ensi vuonna rallyssa (kuten tytötkin), mutta pappakoira saa hiljalleen alkaa viettää osa-aikaeläkepäiviä ♥

Varsin jouluinen kuva, mutta samallahan sitä toivotetaan myös Hyvää Uutta Vuotta 2019!

Pieniä iloja

Pieniä iloja, joista yksi on muita suurempi. Oikeastaan se on suuri.

img_20181112_184812_016

Aurinko kävi kontrolliverikokeissa, joissa haluttiin tsekata maksan toimintaa (sekä samalla muut mahdolliset veriarvot). Ei mitään poikkeavaa. Aurin maksa-arvot olivat täysin normaalirajoissa! ♥
Tulehdusarvot olivat myös aivan normaalit, mikä viittaa siihen, että jo niiden 4 kasvaimen poisto on auttanut immuunijärjestelmää palautumaan normaaliin tilaan. Eläinlääkäri kävi myös muuten Rouvakoiran läpi, kuunteli sydämen sekä keuhkot, kokeili imusolmukkeet ynnä muuta sellaista. Kahdesta nisästä löytyi varmuudella kasvain (samanlaiset kuin poistetutkin). Sen lisäksi Aurin rintakehän yhteenkurottu nahka on vielä kireä paikoitellen, eli ihan heti ei loppuja tissejä kannata poistaa.

Samaan syssyyn varasin Auringolle 6x laserhoitosarjan. Se sopii myös kasvainpotilaille, kun taas esimerkiksi hierontaa ei suositella. Aurihan oli _yllättäen_ jumissa selästään ja erityisesti lannerangan alueelta. Olisin itsekin, jos vatsa olisi leikattu auki, ja päälle vielä poistettu isot palaset ihoa sekä muuta kudosta. Jo kahden kerran jälkeen Rouvakoira oli leikkisämpi ja pyöri selällään meidän karvalankamatoilla.

Kuusi hoitokertaa on nyt täynnä, ja Aurilla on selkeästi vetreämpi kroppa. Ainakin meille laser toimi, ja on toiminut aikaisemminkin. Olen myös kokeillut hoitolaseria itseeni (sitä käsikäyttöistä, ei sairaalatason), ja saanut siitä apua.

Sorayalla on sitten 4 kerran sarja jäsenkorjausta. Ensi viikolla on viimeinen kerta tänä vuonna. Se on mukavaa, kun hoito tullaan tekemään meille kotiin, eikä koiraa tarvitse viedä erikseen minnekään. Myös Sorsa on saanut lisää liikkuvuutta pitkähköön kroppaansa ja joustoa askeleeseensa. Vaikka mielikuvituspennut häiritsevätkin mahassa, eikä oikein voi juosta ja nälkä on ihan kauhea, koska vauvat tarvisevat evästä. Justiinsa juu. Kohta Pikkurouvalla on taas mahakarvat maidossa…

Sirius vaan miettii, että miksi ensin Auri oli sille kärttyinen (leikkaushaavaa särki) ja nyt sitten Soraya heti perään (valeraskaus). Pappakoira onkin tyytynyt nukkumaan erillään tytöistä ihan omalla pedillään, tai sohvan nurkassa sohvatyynyjen päällä. Typerät naiset, pitäkööt tunkkinsa.

Jospa ensi kerralla saisin jotain kirjotettua rally-tokosta. Tai vaikka videoitua – tosin yleensä silloin menee hommat aivan päin persettä, kun kameran ottaa esiin.

 

Hyvää fiilistä

Auringon tulokset tulivat patologilta 3 viikkoa sitten. Kaikki 4 poistettua kasvainta olivat hyvänlaatuisia, ja näytteiden perusteella ne vaikuttivat kokonaan poistetuilta ♥ Tällainen edes hetken helpotuksen huokaus tuntui hyvältä.

Kuvassa Aurin leikattu rinta (2 nisää nisäkudoksineen poistettu) sekä vatsa (sterilisaatio ja 3 nisän sekä nisäkudoksen poisto). Mustelmaiset kuvat on otettu leikkausta seuraavana päivänä, arpikuvat 4 viikkoa leikkauksen jälkeen.

Aurin vointi nyt kuukauden päästä leikkauksesta erittäin hyvä. Rouvakoira piristyi jo ensimmäisten päivien jälkeen, ja tikit poistettiin 2 viikon päästä leikkauksesta (kotona, mitä sitä suotta eläinlääkäriin lähtemään moisen takia), se tuntui padonneen energiaa tosiaankin 14 vuorokauden edestä.
Nyt, kun ihokin on jo parantunut tikkien poiston jälkeen sekä venynyt tarpeeksi, ettei se enää kiristä kainaloista ja nivusesta, Aurinko saa hepuleita metsässä, vetää hihnassa (erityisesti hölkkälenkillä) ja on ihan intopiukeana treenaamassa rally-tokoa.

Rally-tokosta puheen ollen, Aurinko pääsi myös valmennuspäivään. Alunperin ilmoitin sinne Sorayan, mutta se aloitti juoksut pari viikkoa ennen ja oli tietysti ihanasti tärppipäiväinen pikkulunttu, kun olisi pitänyt koulutukseen lähteä.
Rouvakoira pääsi sitten paikkaamaan, ja voi jestas miten taitava se olikaan! Toki virheitäkin tuli, ja erikseen pyysin myös meidän ongelmakohtiimme apua päivän järjestäneeltä kolmelta eri kouluttajalta. Päivän parhaita paloja olivat omat oivallukset, treeni-ideat kotiin sekä vain parilla miinuspisteellä suoritettu mestariluokan täysipitkä rata. Päästyäni valmennuksesta kotiin, hymyilin koko illan ja vielä seuraavankin päivän.

Tällaiset isommat onnistumiset ovat minulle itselleni todella tärkeitä, vaikka niitä tulisikin ”vain” treenaustilanteissa.
Se fiilis, kun on onnistunut kouluttamaan jonkin kokonaisuuden. Kun koira ymmärtää mitä siltä haluan, ja minä itse osaan ohjata sekä tukea koiraa sen tarvitsemalla tavalla. Kaipaa se sitten selkeämpää käsimerkkiä, tietynlaista kehua tehtävää suorittaessaan, tai oman rauhan homman tekemiseen.
Tämä ei tietenkään takaa kisamenestystä, sitä että heti kolmesta kisasta saisin koirilleni koulutustunnukset, tai muutamalla startilla tytöt valioiksi. Mutta ehkä treeneissä onnistumiset takaavat sen, että minä pystyn jatkamaan harjoittelua vähintään entiseen malliin pettymyksien jälkeen, ja saavat minussa aikaan halun kehittää itseäni kouluttajana.
Nyt ainakin kyttään seuraavaa rally-tokokoulutusta, joka järjestettäisiin lähialueella. Jospa vaikka sinne sitten pääsisin vaihteenvuoksi pikkurouva-Sorayan kanssa.