Pärnu KV-näyttely x2

Viron kesäpääkaupungissa Pärnussa  järjestettiin heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna kaksipäiväinen KV-näyttely, johon ilmoitin molemmat tytöt. Reissuun lähti mukaan Sorayan pentueveli Haades (Muskettikoiran Öinen Kuunkulkija) omistajiensa Anna ja Juuson kanssa  – tai oikeastaan minä lähdin heidän mukaansa.

Aurin osallistuminen oli viime tippaan epävarmaa, koska juhannuksena Rouvakoira päätti rikkoa itsensä vanhempieni terassin portaissa. Vieläkin on epäselvää, että mitä siinä todellisuudessa tapahtui, mutta Aurinko kiljaisi rynnätessään innoissaan muiden kanssa portaita alas ja sen jälkeen alkoi varomaan selkäänsä, kieltäytyi hyppäämästä, eikä venytellyt. Ontumista ei kuitenkaan ollut missään vaiheessa, etujalkojen liikeradat olivat hyvät, takajaloissa vähän jäykät/lyhentyneet.
En löytänyt silloin mitään suoranaista kipukohtaa, vaikka en nyt kovin paljon uskaltanut Auria väännellä. Ensimmäinen pelkoni oli tietysti discospondyliitti (selkänikamatulehdus), joka Aurilla on ollut aikaisemminkin. Mutta kaikki oireet eivät kuitenkaan täsmänneet siihen. Laitoin Rouvakoiran samantien täyslepoon, ei hyppimistä tai kiipeämistä, pelkkää rauhallista kävelyä ja kevyttä ravia hihnassa sen verran, että sai tarpeensa tehtyä. Seuraavana päivänä Aurinko rupesi ravistelemaan ja venyttämään etuosaansa. Muutaman päivänä päästä se venytteli kevyesti takaosaansa.
Pidin sillä BOT-takkia päällä liikunnan jälkeen, ja välillä lämmittelin lihaksia kauratyynyllä. Hiljalleen lisäsin liikuntaa pariin kilometriin päivässä, reippaassa ravissa ja edelleen hihnassa. Kävin myös vuokraamassa hoitolaserin viikoksi, jolla tosin hoidin kaikkia koiria, enkä pelkästään Aurinkoa. Auri alkoi myös hyppäämään minua vasten ja hyppäämään sohvalle. Juuri ennen näyttelyä paikallistin kivun oikealle puolelle selkään, koko lannerangan alueelle. Toki myös vasen puoli oli kipeä ja jäykkä, mutta oikeaa varoi enemmän ja nukkui aina niin, että oikea kylki oli lattiaa tai seinää vasten.

Joka tapauksessa, päädyin viemään Auringon näyttelyyn, kun tarpeeksi monelta kysyin mielipidettä ja esittelin Auringon liikkeitä sekä yleistä olemusta.
Reissu meni näyttelyn osalta varsin miellyttävästi. Kehät olivat nurmikolla, aurinko paistoi lämpimästi, paikalla ollut kokonaan suomalainen kooikkeriedustus omistajineen oli mukavaa seuraa, ja tytöt pääsivät myös leikkimään Topin (Pepper Pot’s Auburn) kanssa. Harvinaista kyllä, Soraya oli sitä mieltä että Topi oli aivan mahtava leikkikaveri, ja Aurinkokin olisi jo toisena päivänä halunnut pistää leikiksi.

Molemmille päiville kooikkereita oli ilmoitettu yhteensä 8 (5+3). Lauantaina meidät tuomaroi Zoia Oleinikova Ukrainasta, joka on arvostellut kooikkereita lähinnä Keski-Europpassa. Minulle hän oli uusi, ihan mukava tuttavuus.
Soraya VAL ERI1 SA PN1 ROP SERT CACIB (ryhmäkehässä 6 parhaan joukossa!):
3,5 -vuotias. Rodunomainen narttu. Hyvä koko ja tyyppi. Rodunomainen pää. Oikeanlainen purenta. Hyvät kulmaukset. Tasapainoinen, vapaa liikunta.
Aurinko VET ERI1 SA PN2 ROP-VET VET-SERT:
8,5-vuotias. Rodunomainen narttu. Hyvä koko ja tyyppi. Hyvä etuosa ja olkavarsi. Hyvät kulmaukset. Hyvä ylälinja ja vapaa liikunta.

Sunnuntaina tuomarivuorossa oli Juta Haranen Virosta, joka tunnisti Sorayan samantien lauantain ryhmäkehästä. Hän kehui vielä kahteen kertaan sekä PN- että ROP-kehässä kuinka kauniita tyttöjä minulla onkaan.
Soraya VAL ERI1 SA PN1 ROP CACIB:
3,5v. Feminiininen ilme, hyvä pigmentti. Hyvin asettuneet, oikeamuotoiset silmät ja korvat.  Vahva eturinta, vahva selkä. Hyvä luusto. Liikkuu erittäin hyvin ja rodunomaisesti. Esitetty erittäin hyvin.
Aurinko VET ERI1 SA PN2 ROP-VET:
8,5v. Erittäin hyvässä kunnossa. Feminiinen ilme, hyvä pigmentti. Oikea-asentoiset ja väriset silmät. Sopiva eturinta, oikea luusto, väritys, karva ja häntä. Liikkuu erittäin hyvin. Esitetty erittäin hyvin. Onnittelut omistajalle!

Näin ollen Sorayasta tuli Eestin muotovalioa ja kansainvälinen muotovalio, Auringosta Eestin veteraanimuotovalio ♥ Lisäksi Muskettikoiran oli ROP-kasvattaja molempina päivinä, ja Haadeksestakin tuli EE MVA sekä lisäksi se sai CACIBin kotiinviemiseksi.

img_20190707_184246_940

Näyttelymatkan jälkeen Aurinko pääsi koirahierojalle, joka vahvisti epäilyksiäni vaikka hieroja ei ihan tarkkaa diagnoosia osannutkaan antaa: paha venähdys tai jopa revähdys selässä. Alkuhoitoni oli hierojan mielestä ollut ihan oikeaa, että koira ja koko lihaksisto oli saanut levätä.
Olen lisännyt ohjeiden mukaan liikunnan lähes tavalliselle tasolle. Revittely ja kiihdytykset ovat edelleen kiellettyjä, samoin rallyn treenaaminen – puolenvaihtoja on luvallista harjoitella (ne ovatkin kohta Aurin vahvin liike, kun on viimeiset 3 viikkoa tehty pelkästään niitä). Uintiin on lupa, mikä oli hellepäiviä ajatellen erittäin hyvä asia.
Nyt kuitenkin on taas menty vähän takapakkia; Aurinko on jäykempi, liikeradat eivät ole ”oikeanlaiset”, se ei venyttele takaosaansa kunnolla, ja lisäksi kiipeää portaat (3kpl) jotenkin oudosti. Koirat olivat viikon vanhemmillani hoidossa, ja vaikka annoin liikuntaohjeet, niin voi olla että niitä ei  ole ihan tarkalleen noudatettu, tai liikunta on ollut liian rankkaa vielä. Myöskin rankka uiminen kolmena peräkkäisenä hellepäivänä on voinut vaikuttaa selkään, vaikka uimisen pitäisi lihasongelmiin auttaakin. Tiedä häntä. Seuraillaan nyt, seuraava käsittely kun on vasta elokuun puolessa välissä hierojan kesäloman takia.

Rally-tokohommat jatkuvat Siriuksen ja Sorayan kanssa tällä hetkellä ihan normaaliin tapaan, ja olen ilmoittanut ne yhteen kisaan. Katsotaan sitten, kisaanko tänä vuonna enää muiden kuin Siriuksen kanssa. Riippuu Sorayan tuloksesta, ja Auringon selän toipumisesta. Haaveissa kuitenkin olisi, että saataisiin Aurille tänä vuonna RTK4 -koulari – se kun on vain yhden hyväksytyn tuloksen päässä.
Pitäkää peukkuja!

Mainokset

9-kertainen onnistuminen

Kesäkuun toinen viikonloppu oli vähän väsyttävä sekä fyysisesti että psyykkisesti, tosi tämä oli ihan itse aiheutettua. Ilmoitin kaikki kolme kooikkeriani rally-tokokisoihin sekä lauantaille että vielä sunnuntaille tuplakisaan.

Lauantaiaamuna kello viideltä keittäessäni kahvia puoliunessa mietin, että koiraharrastajan on pakko olla vähän mielenvikainen. Onneksi minulla oli Taru-Mari oman kooikkerinsa kanssa matkaseurana Kangasalaan ja takaisin. Ennen kisapaikkaa minua tietysti alkoi jännittää sen verran, että väsymys katosi, eikä kolme kuppia aamukahvia sekä autonmatkan aikana nautittu energiajuoma ainakaan vähentäneet sydämen jyskytystä.

Kangasalla tuomarina toimi Hannele Pirttimaa. Ratasuoritukset tehtiin vaihtelevassa säässä; Sirius starttasi auringonpaahteessa helteessä (+29), Aurinko ukkosen noustessa, ja Soraya pienessä tihkusateessa – joka muuttui myöhemmin rankkasateen kautta jäärakeiksi. Onneksi kesäsää ei meitä silti haitannut!
Sirius MES 94/100p, 2.sija & RTK4: ”Hieno rata, iloista yhteistyötä!”
Aurinko VOI 96/100p, 1.sija & RTK3: ”Upea rata! Tosi hieno peruutus.”
Soraya AVO 100/100p, 1.sija & RTK2: ”Aivan loistavaa!”

 

Mestariluokan palkintojenjaossa rupesin itkemään, kun Sirius saavutti RTK4:n suoraan kolmella startilla, melkein 12v ikäisenä. Tuomarikin onnitteli kahteen kertaan ja kehui hyväkuntoista pappakoiraa ♥ Tyttöjen  ei sentään itkua tullut, mutta hymyä riitti.

Koulutustunnusten myötä jouduin osallistumaan Auringon ja Sorayan kanssa seuraavaan luokkaan sunnuntaina oman seuran järjestämissä RT-kisoissa. Tuplakisojen tuomarina A-radalla oli Pia Heikkinen ja B-radalla Maria Riski.

A-rata:
Soraya VOI 93/100p & 3.sija: ”Täsmällinen ohjaus, iloinen kontakti, hyvät käännökset.”
Aurinko MES 83/100p: ”Ohjaaja hallitsee hienosti koiran iloisen energian.”
Sirius MES 94/100p & tuomarinpalkinto: ”Ryhdikäs ohjaus. Iloinen koira ja hyvä kontakti!”

B-rata:
Soraya VOI 95/100p & 2.sija: ”Taitava koirakko!”
Aurinko MES 91/100p: ”Hienoa!”
Sirius MES 97/100p: ”Sujuvaa työskentelyä!”

 

Tulokset kuultuani seisoin kyllä vähän aikaa suu auki. Mitä ihmettä?! Minä itse en ollut parhaimmillani kummallakaan radalla, vaan sorruin pariin turhaan uusintaan sekä selkeisiin ohjausvirheisiin. Mutta voi hyvää päivää noiden koirien kanssa. Samana viikonloppuna koulutustunnukset kaikille, tytöt tekevät heti 2x hyväksytyt tulokset korkeammista luokista, ja Sirius saa ekan kiinnityksen valionarvoon (97p)!! ♥

Joskus kannattaa luottaa muiden sanoihin sekä tsemppaukseen, ja pakottaa itsensä kokeilemaan rajojaan –  ainakin tällä kertaa se kannatti ♥

kooikkeritvoikukissa

 

Keuruu RN

Voihan siinä käydä sitten näin, että unohtaa edellisestä päivityksestä näyttelykuulumiset. Ilmoitin Auringon ja Aeriksen Keuruun 26. toukokuuta pidettyyn ryhmänäyttelyyn, johon sain seuraksi myös Aeriksen sijoitusomistajan Roosan. Reissu oli sinänsä ikimuistoinen, että meillä oli kaikki koirat mukana (Sirius, Aurinko, Soraya, Aeris sekä Loki-cottoni), ja näyttelypäivänä satoi vettä enemmän ja vähemmän kuin saavista kaataen.

Paikalla oli 4 kooikkeria (1+3), joista minä esitin tyttöjen lisäksi myös Tuiskun (Tarlatan Agrostis Canina, Aeriksen isä). Tuomari Reia Leikola-Walden oli tiukalla tuulella, eikä ainoastaan kooikkereiden kohdalla, vaan kaikille arvostelemilleen koirille.
Tuiskulle AVO EH1, Aerikselle JUN EH1. Aurinko sitten otti ruusukkeet kotiin: VET ERI1 SA PN1 ROP ROP-VET ♥
Sopiva vahvuus ja koko. Miellyttävä pää ja ilme, vaikka hieman voimakas otsepenger. Hyvä kaula ja ylälinja. Sopiva luusto. Tilava runko. Sujuvat liikkeet. Hieman epäpuhdas valkoinen. Hyvä, iloinen esiintyminen.

20190526_1757382
Auringon ensiesiintyminen veteraaniluokassa ♥

Aeriksen seuraava näyttely saakin sitten odotella, koska se alkaa pudotella karvojaan ja juoksutkin ovat pian tulossa – mikä tarkoittaa sitä, että syksyllä on kalju kooikkeri. Yritetään kahta puuttuvaa sertiä sitten ensi vuonna, jos ei karvankasvun suhteen tapahdu joulunihme 😀

Rallatellen

Vihdoin ja viimein uskaltauduin koirien kanssa kisaamaan rally-tokossa. Tytöille tuli peräti 2 vuoden(!) tauko, ja Siriukselleni 1,5 vuotta. Ehkä se teki hyvää meille kaikille, tai ainakin sain treenirauhan. Toisaalta, meidän ei ehkä tullut treenattua yhtä intensiivisesti, koska olin päättänyt olla kilpailematta vuonna 2018. En esimerkiksi tehnyt oikein mitään rally-tokojuttuja kotona, ainoastaan ohjatuissa treeneissä. Onko siis ihme, että koirilla on välillä tehtävät, sanalliset käskyt ja käsivihjeet hakusessa, jos niitä tehdään vain 1-2 kertaa viikossa?

…Kylläpä näistä omista huomioista taas tuli hyvä fiilis ohjaajan ja kouluttajan ominaisuudessa. Nyt sentään olen ottanut tavaksi treenata kotona jotain pieniä, yksittäisiä tehtäviä edes pari kertaa viikossa ohjattujen treenien lisäksi. Paljon on vielä tekniikkaa hiottavana sekä koirilla että minulla – eikä vähiten käsimerkkien osalta.

Ensimmäiset kisat olivat Muuramessa kahtena eri iltana (13. ja 15. toukokuuta), jossa tuomarina toimi meille parista aikaisemmastakin kisasta tuttu Minna Hillebrand.

Soraya AVO 93/100p: ”Kaunista seuraamista ja iloista yhteistyötä!”
Aurinko VOI 93/100p ja 3.sija : ”Hienosti katsottu, että koira saa suoritettua tehtävät. Ihanaa, iloista yhteistyötä!”
Sirius MES 82/100p ja tuomarinpalkinto: ”Kaunista, tarkkaa yhteistyötä. Ihanaa katsella teidän menoa!”

Jokaisen kanssa jouduin uusimaan, koska itse annoin väärän käskyn / käsimerkin, tai sähläsin muuten vain. Siriuksen arvosteluun mahtui myös yksi -10p TVÄ (peruutus). Muutoin tuli -1p huolimattomuusvirheistä, jotka johtuivat yksinomaan minusta ja jännityksestäni – joka tarttui myös koiriin.
Siriuksella ja Auringolla oli tosi hauskaa radalla, Soraya taas ei ollut parhaassa mielentilassaan. Johtuiko se minun jännityksestäni, uudesta kisapaikasta, Sorsan valeraskaudesta, huonosta virittelystä, vai näiden yhdistelmistä? Radan jälkeen kuitenkin sain Sorayalle rennon ja iloisen mielentilan, josta pääsin sitten tekemään pari onnistutta rallytehtävää, ja palkkaamaan hyvästä fiiliksestä oikein kunnolla (karvainen vinkupallo, jee!).

Lisäksi Sorayan kanssa jouduin koko kisassa ensimmäisenä lähtövuoroon AVO-radalle. Se on minulle pahin paikka olla, koska aina tulee kiire. Haluan tutustua rauhassa rataan koko sen 15min ajan, joka rally-tokossa on määritelty. Mutta tämän jälkeen ensimmäisellä koirakolla on vain pari minuuttia aikaa tulla radalle arvosteltavaksi. Minulle se on liian lyhyt aika koota itseni, ja viritellä koira, enkä haluaisi lähteä rataantutustumisestakaan etuajassa pois. Toki lämmittelen ja temputan koiriani jo ennen rataantutustumista, mutta tahtoisin tehdä vielä jotakin koirista superhauskaa kaikessa rauhassa ennen varsinaista kisasuoritusta. Ehkä tämä kiireen tuntu johtuu myös omasta jännityksestäni, enkä ole vielä osannut luoda tiettyjä kisarutiineja itselleni tai koirilleni – riippumatta siitä, starttaammeko ensimmäisinä vai viimeisinä.

Seuraavat rallykisat järjestettiinkin omassa seurassamme LAUKAssa, jossa tuomaroi minulle uusi tuttavuus Tiia Hämäläinen.

Yllättäen taas jouduin uusimaan tehtäviä Siriuksen ja Auringon kanssa, ja lisäksi tein pari ohjausvirhettä, josta ei sentään rokotettu kuin -1p verran. Nyt vuorostaan Sirius oli sitten jotenkin tahmea varsinkin alkuradasta, ja jouduin tsemppaamaan sitä paljon kaikissa liikkumista vaativissa tehtävissä. Loppua kohti sen vire kuitenkin nousi, ja maalissa olikin sitten se Sirius, joka yrittää palkata itse itsensä varastamalla hihnan 😀 Sorayakin tarvitsi edelleen enemmän kannustusta kuin treeneissä, mutta sen mielentila oli parempi kuin Muuramessa.  Aurinko taas oli hieman ylitsevuotavaisen innokas, ja osoitti osaavansa seurata myös kahdella jalalla, etujalat ilmassa.

Soraya AVO 98/100p ja 2.sija: ”Todella hieno rata, nätti seuraaminen!”
Aurinko VOI 94/100p ja 3. sija: ”Hieno rata, kauniit käännökset!”
Sirius MES 90/100p: ”Hieno rata, nättiä yhteistyötä!”

Että sellaista ♥ Jokaisella on nyt koulutustunnus yhden hyväksytyn (yli 70p) päässä. Saa nähdä, kuka niistä sen saavuttaa seuraavissa kisoissa, vai saavuttaako kukaan. Jokainen rata on erilainen, jokainen päivä on erilainen.
Sen huomasin jo näiden kahden eri rallykilpailun aikana. Koirien mielentila vaikuttaa todella paljon siihen, kuinka ne suoriutuvat tehtävistä – puhumattakaan siitä, kuinka paljon minun jännitykseni vaikuttaa ratasuoritukseen. Koirat peilaavat minun tunnetilojani ja minä niiden. Parhaimmillaan suoritukset tuntuvat mahtavilta pisteistä riippumatta, ja toisaalta se mielentila näkyy usein myös hyvinä pisteinä. Huonoimmillaan fiilis radan jälkeen on tyhjä tai pettynyt – koiran mielentila on ollut ahdistunut tai vaisu, tai se ei ole vain tehnyt yhdessä minun kanssani, vaan enemmänkin minun käskyjeni takia. Siinä eivät hyvätkään pisteet juuri lohduta, kun koirasta ei ole ollut hauskaa työskennellä minun kanssani.

Mutta näihin tuloksiin olen tyytyväinen, vaikka mielentilat ovat koirilla vaihdelleetkin. Onneksi olen saanut ne viimeistään radan jälkeen (ellen sen aikana) nostettua tekemään hommia iloisella asenteella, josta olen myös päässyt ne palkitsemaan. Vielä kun joku palkitsisi minut oikeasti mielentilasta, eli siitä etten jännittäisi niin maan helvetisti. Täytyy myöntää, että nuo osaavat kooikkerit ovat pelastaneet minun surkean ohjaukseni enemmän kuin tusinan kertaa ♥

60963009_10220178429110573_5587907483235516416_o

Koiranpäivä ♥

Hyvää koiranpäivää kaikille koiraystäville! Mutta erityisesti noille omilleni tietenkin ♥

Rally-treenit jatkuvat kahdesti viikkoon kouluttajan kanssa, kisoja on jo tälle vuodelle katseltu, mutta sen pidemmälle ei ole vielä päästy. Pitäisi rohkaistua itse vain osallistumaan, tuloksista huolimatta. Kisoissa kun niin monta (häiriö)tekijää, joiden takia suoritus voi kärsiä joko minun tai koiran osalta – pahimmillaan tietysti molempien.

Mutta ehkä se epäonnistuminen tekisi minulle hyvää. Tai sitten ei, koska olen pessimisti ja kaiken lisäksi jään helposti vellomaan niihin epäonnistuneisiin kohtiin sekä virheisiin. En oikein osaa oppia niistä, tai opin sitten liiakin kanssa, jolloin herkästi alan paineistamaan koiraa kyseisen tehtävän osalta myös treeneissä, ja kuormitan itseäni kohtuuttomasti omilla, mielensisäisillä vaatimuksillani.

Nyt koiranpäivänä kuitenkin otettiin rennosti, ja lenkkeiltiin toisen järven rannalla kuin tavallisesti. Tyttöjenhän piti tietysti päästä vähän uimaan, vaikka vesi oli vielä aika kylmää ja aallokkoakin oli tuulen takia. Sirius tyytyi syömään rantaheinää ja vähän kastelemaan varpaitaan rannalla. Illalla tietysti oli erikoisherkkuruokaa luvassa, ja vähän jotain extrakarkkiakin. Mun tähtöset ♥

57882607_10219883138848501_6865804929768882176_o

Aeriksen eka serti!

Aippa-Ai kävi kolmannessa virallisessa näyttelyssään Korpilahden ryhmiksessä, josta otsikon mukaankin tuloksena JUN ERI1 SA PN1 VSP ja SERT! Tuomarina oli Juha Putkonen, sekä harjoitusarvostelija, jonka nimi meni minulta kokonaan ohi. Esitin ryhmiksessä myös Aeriksen isän Tuiskun, joka on PU2 ja sai vara-sertin ♥

54278732_10219545608930464_8373912709267193856_o
Niin nätti Aeris ♥

Aeris sai muutoin erittäin hyvän arvostelun, jossa kehuttiin erityisesti liikkeitä, kulmauksia ja runkoa, mutta mainittiin pariin otteseen melkoisen tuhdista kunnosta 😀 Aeris on ollut sijoituskodissaan ruoka-aikaan todellakin kotona, ja painoa oli kertynyt huimat 12,7kg! Luulen, että kun tuosta saa kilon pois, niin Aippa on varsin sopivan kokoinen ja kadonnut vyötärökin löytyy.

Aeris on vielä tänä vuonna menossa pariin näyttelyyn, mikäli vain sen ylimääräiset kilot karisevat ja turkki on suhteellisen OK. Myös Aurinko saattaa osallistua veteraaniluokkaan, nyt kun se on ruvennut kasvattamaan turkkiaan sterkan ja nisien poiston jälkeen. Ei ole enää ihan kalju masu Rouvakoiralla.

Kotona asuvien kooikkereiden kanssa jatketaan rally-tokoilua suht entiseen malliin. NoseWork jäänee harrasteluasteelle, tai siltä minusta ainakin tällä hetkellä tuntuu. Se on koirille hauskaa puuhaa, mutta en halua asettaa niille enkä itselleni minkäänlaisia kisaamispaineita. Rally-tokon aiheuttama kisajännitys riittää varsin mainiosti.

Niin, ja sellainen ihme pääsi tapahtumaan, että kävin huvittamassa koiriani agilitylla – viime kerrasta on yli vuosi. Tästä syytä Annaa, joka pyysi minua treeniavuksi Haadekselle (Sorayan pentueveli). Näin siinä sitten kävi:

Sirius 12v. aksaa
Aurinko 8v. aksaa
Soraya 3v. aksaa

Koirilla vaikutti olevan superhauskaa, eikä minuakaan ahdistanut. Ehkä menen toisenkin kerran juoksuttamaan kooikkereita esteiden sekaan 🙂

Lopputalvea (toivottavasti)

Ihanainen Aurinko täytti 9. tammikuuta 8-vuotta, eli Rouvakoira on nyt virallisestikin veteraani. Minulle se on edelleen 4-5 -vuotias iloinen vimppapylly. Aurinko jaksaa minun mielestäni tehdä, treenata ja juosta ihan yhtä lailla kuin ennenkin, eikä sille ole ainakaan vielä tullut harmaita karvoja.

Varasin Aurille myös loppujen nisäkasvaisten poiston helmikuun alkuun Joensuuhun luottoeläinlääkärilleni Aholle, ja samalla verikokeen (maksa-arvojen tarkistus) sekä virallisen sydänkuuntelun. Veriarvot olivat täysin puhtaat, ja myöskin sydän tutkittiin terveeksi. Mutta yllättäen Aho ei löytänyt palpaatiossa Auringosta ainuttakaan nisäkasvainta! Hän epäili niiden olleen hormonaalisia kasvaimia, jotka olivat hävinneet syksyn sterilisaation myötä. Näytin eläinlääkärille patologin lausunnon, jossa kahdessa nisäkasvaimessa oli todettu selkeää tulehdusta. Aho oli sitä mieltä, että varsinaiset kasvaimet oli poistettu jo silloin, ja nyt elimistö oli päässyt rauhoittumaan ja toipumaan kunnolla.  Tämä, jos mikä, oli hyvä uutinen ♥

Olen vähitellen alkanut katselemaan kevään rally-tokokisoja, vaikka lisenssi onkin edelleen hankkimatta. Typerä lisenssi, jonka hyöty on ei-mitään. Joka tapauksessa, tavoitteena olisi saada jokaiselle koiralle uusi koulutustunnus, ja samalla päästää Sirius eläkkeelle. Ajatus siitä tuntuu vaikealta, mutta olen huomannut siinä ikääntymisen piirteitä – harmaa naama, hieman huonontunut pimeänäkö ja vähän heikontunut kuulo. Lisäksi murtunut jalka oireilee näin talvella (ontuu kylmällä, saattaa kompastua), ja olenkin pitänyt siinä tuki/lämpöpinteliä säällä kuin säällä. Sirius oli kipulääkekuurilla 10 päivää, mutta en huomannut jalan käytössä tai muussakaan käytöksessä juuri eroa. Pappakoira tekee kuitenkin edelleen innokkaasti hommia treeneissä, ja jaksaa lenkkeillä tyttöjen mukana.

Sekä Soraya että Aurinko kaipaavat takapään käyttötreeniä, sekä lisäksi olen aloitellut taas muutakin pientä kotijumppaa koirien kanssa. Talvella kun rapistuu sekä minun että koirien kunto, niin jos tehdään edes lihastreeniä. Sirius tekee samaa jumppaa helpotettuna, pysyy ainakin vähän vetreämpänä näin vanhempanakin.

Minun itseni pitäisi ryhdistäytyä monellakin rintamalla, mutta talven vaan jatkuessa se tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta. Paljon mieluummin jäisin vaan sisälle makaamaan sohvalle tai tekemään jotakin muuta yleishyödytöntä. Työttömyys passivoi, vaikka tällä hetkellä opiskelenkin sivutoimisesti avoimessa yliopistossa.  Voisin laittaa tänne blogiinkin toisinaan rallytreenivideoita, ja niistä olisi varmasti hyötyä myös omien virheiden löytämiseen. En vain tykkää olla kameran edessä – ja mistä sekin johtuu, että kun kamera otetaan esille, treenit menevät aina päin havupuita…

IMG_20190116_120852_527
Koirat meni plöts ♥