Lopputalvea (toivottavasti)

Ihanainen Aurinko täytti 9. tammikuuta 8-vuotta, eli Rouvakoira on nyt virallisestikin veteraani. Minulle se on edelleen 4-5 -vuotias iloinen vimppapylly. Aurinko jaksaa minun mielestäni tehdä, treenata ja juosta ihan yhtä lailla kuin ennenkin, eikä sille ole ainakaan vielä tullut harmaita karvoja.

Varasin Aurille myös loppujen nisäkasvaisten poiston helmikuun alkuun Joensuuhun luottoeläinlääkärilleni Aholle, ja samalla verikokeen (maksa-arvojen tarkistus) sekä virallisen sydänkuuntelun. Veriarvot olivat täysin puhtaat, ja myöskin sydän tutkittiin terveeksi. Mutta yllättäen Aho ei löytänyt palpaatiossa Auringosta ainuttakaan nisäkasvainta! Hän epäili niiden olleen hormonaalisia kasvaimia, jotka olivat hävinneet syksyn sterilisaation myötä. Näytin eläinlääkärille patologin lausunnon, jossa kahdessa nisäkasvaimessa oli todettu selkeää tulehdusta. Aho oli sitä mieltä, että varsinaiset kasvaimet oli poistettu jo silloin, ja nyt elimistö oli päässyt rauhoittumaan ja toipumaan kunnolla.  Tämä, jos mikä, oli hyvä uutinen ♥

Olen vähitellen alkanut katselemaan kevään rally-tokokisoja, vaikka lisenssi onkin edelleen hankkimatta. Typerä lisenssi, jonka hyöty on ei-mitään. Joka tapauksessa, tavoitteena olisi saada jokaiselle koiralle uusi koulutustunnus, ja samalla päästää Sirius eläkkeelle. Ajatus siitä tuntuu vaikealta, mutta olen huomannut siinä ikääntymisen piirteitä – harmaa naama, hieman huonontunut pimeänäkö ja vähän heikontunut kuulo. Lisäksi murtunut jalka oireilee näin talvella (ontuu kylmällä, saattaa kompastua), ja olenkin pitänyt siinä tuki/lämpöpinteliä säällä kuin säällä. Sirius oli kipulääkekuurilla 10 päivää, mutta en huomannut jalan käytössä tai muussakaan käytöksessä juuri eroa. Pappakoira tekee kuitenkin edelleen innokkaasti hommia treeneissä, ja jaksaa lenkkeillä tyttöjen mukana.

Sekä Soraya että Aurinko kaipaavat takapään käyttötreeniä, sekä lisäksi olen aloitellut taas muutakin pientä kotijumppaa koirien kanssa. Talvella kun rapistuu sekä minun että koirien kunto, niin jos tehdään edes lihastreeniä. Sirius tekee samaa jumppaa helpotettuna, pysyy ainakin vähän vetreämpänä näin vanhempanakin.

Minun itseni pitäisi ryhdistäytyä monellakin rintamalla, mutta talven vaan jatkuessa se tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta. Paljon mieluummin jäisin vaan sisälle makaamaan sohvalle tai tekemään jotakin muuta yleishyödytöntä. Työttömyys passivoi, vaikka tällä hetkellä opiskelenkin sivutoimisesti avoimessa yliopistossa.  Voisin laittaa tänne blogiinkin toisinaan rallytreenivideoita, ja niistä olisi varmasti hyötyä myös omien virheiden löytämiseen. En vain tykkää olla kameran edessä – ja mistä sekin johtuu, että kun kamera otetaan esille, treenit menevät aina päin havupuita…

IMG_20190116_120852_527
Koirat meni plöts ♥

 

Mainokset

Vuoden 2018 kertaus

Vuonna 2018 tapahtui loppujen lopuksi melko mullistaviakin asioita, vaikka meillä olikin kisataukoa.

Tammi-maaliskuu
-Aurinko täyttää 7 vuotta ♥
-Soraya käy virallisissa terveystarkeissa (poislukien selkä): kaikki hyvin
-Auringolta löytyiý nisäkasvain
-Sorayasta tulee Suomen ja Liettuan muotovalio
-Siriuksen sydän tutkitaan terveeksi

Huhti-kesäkuu
-Soraya saa 3 ihanaa poikapentua ♥
-Aeris käy pentukehässä tuloksella VSP-pentu ja KP
-Sirius täyttää 11 vuotta ♥
-Soraya tulee takaisin äitiyslomaltaan, ja samalla meille saapuu hoitoon Sorsan Dante-poika

Heinä-syyskuu
-Aurinko ja Aeris osallistuvat Mikkelin KV-näyttelyyn. Aeris saa vara-sertin!
-Dante muuttaa oman perheensä luokse Ruotsiin (sydämeni särkyi vähäsen)
-Auringolta löytyy lisää nisäkasvaimia
-Aurinko steriloidaan sekä osa nisistä ja nisäkasvaimista poistetaan, samalla huomataan kohonneet maksa-arvot

Loka-joulukuu
-Auringolta kuvataan virallisesti selkä: puhdas
-Auringon nisäkasvainten lausunto tulee patologilta: hyvälaatuisia, vaikuttavat kokonaan poistetuilta
-Aeris täyttää 1 vuotta ♥
-Soraya täyttää 3 vuotta ♥
-Auringon veriarvot ovat täysin normaalit!
-Soraya esiintyy Helsingin Voittaja -näyttelyssä hienolla tuloksella, ja pääsee Pirjo-kasvattajansa kanssa isoon kehään hakemaan Vuolasvirta -palkintoa

Siinäpä vuosi 2018 lyhykäisyydessään. Paljon surullisia ja haikeita asioita, mutta myös iloa ja onnea. Tämä vuosi tuntui ainakin minusta paremmalta kuin viime vuosi. Ehkä aika myös himmentää muistoja, en tiedä.
Vuosi 2019 on todennäköisesti kisojen osalta aktiivisempi, jos vain minä saan omalta aristelultani ilmoitettua koiriani taas kisoihin. Olen myös suunnitellut näyttelyreissuja ulkomaille tyttöjen kanssa, mutta se on vielä vähän enemmänkin nimenomaan suunnitteluasteella. Sirius kisaa toivottavasti vielä ensi vuonna rallyssa (kuten tytötkin), mutta pappakoira saa hiljalleen alkaa viettää osa-aikaeläkepäiviä ♥

Varsin jouluinen kuva, mutta samallahan sitä toivotetaan myös Hyvää Uutta Vuotta 2019!

Pieniä iloja

Pieniä iloja, joista yksi on muita suurempi. Oikeastaan se on suuri.

img_20181112_184812_016

Aurinko kävi kontrolliverikokeissa, joissa haluttiin tsekata maksan toimintaa (sekä samalla muut mahdolliset veriarvot). Ei mitään poikkeavaa. Aurin maksa-arvot olivat täysin normaalirajoissa! ♥
Tulehdusarvot olivat myös aivan normaalit, mikä viittaa siihen, että jo niiden 4 kasvaimen poisto on auttanut immuunijärjestelmää palautumaan normaaliin tilaan. Eläinlääkäri kävi myös muuten Rouvakoiran läpi, kuunteli sydämen sekä keuhkot, kokeili imusolmukkeet ynnä muuta sellaista. Kahdesta nisästä löytyi varmuudella kasvain (samanlaiset kuin poistetutkin). Sen lisäksi Aurin rintakehän yhteenkurottu nahka on vielä kireä paikoitellen, eli ihan heti ei loppuja tissejä kannata poistaa.

Samaan syssyyn varasin Auringolle 6x laserhoitosarjan. Se sopii myös kasvainpotilaille, kun taas esimerkiksi hierontaa ei suositella. Aurihan oli _yllättäen_ jumissa selästään ja erityisesti lannerangan alueelta. Olisin itsekin, jos vatsa olisi leikattu auki, ja päälle vielä poistettu isot palaset ihoa sekä muuta kudosta. Jo kahden kerran jälkeen Rouvakoira oli leikkisämpi ja pyöri selällään meidän karvalankamatoilla.

Kuusi hoitokertaa on nyt täynnä, ja Aurilla on selkeästi vetreämpi kroppa. Ainakin meille laser toimi, ja on toiminut aikaisemminkin. Olen myös kokeillut hoitolaseria itseeni (sitä käsikäyttöistä, ei sairaalatason), ja saanut siitä apua.

Sorayalla on sitten 4 kerran sarja jäsenkorjausta. Ensi viikolla on viimeinen kerta tänä vuonna. Se on mukavaa, kun hoito tullaan tekemään meille kotiin, eikä koiraa tarvitse viedä erikseen minnekään. Myös Sorsa on saanut lisää liikkuvuutta pitkähköön kroppaansa ja joustoa askeleeseensa. Vaikka mielikuvituspennut häiritsevätkin mahassa, eikä oikein voi juosta ja nälkä on ihan kauhea, koska vauvat tarvisevat evästä. Justiinsa juu. Kohta Pikkurouvalla on taas mahakarvat maidossa…

Sirius vaan miettii, että miksi ensin Auri oli sille kärttyinen (leikkaushaavaa särki) ja nyt sitten Soraya heti perään (valeraskaus). Pappakoira onkin tyytynyt nukkumaan erillään tytöistä ihan omalla pedillään, tai sohvan nurkassa sohvatyynyjen päällä. Typerät naiset, pitäkööt tunkkinsa.

Jospa ensi kerralla saisin jotain kirjotettua rally-tokosta. Tai vaikka videoitua – tosin yleensä silloin menee hommat aivan päin persettä, kun kameran ottaa esiin.

 

Hyvää fiilistä

Auringon tulokset tulivat patologilta 3 viikkoa sitten. Kaikki 4 poistettua kasvainta olivat hyvänlaatuisia, ja näytteiden perusteella ne vaikuttivat kokonaan poistetuilta ♥ Tällainen edes hetken helpotuksen huokaus tuntui hyvältä.

Kuvassa Aurin leikattu rinta (2 nisää nisäkudoksineen poistettu) sekä vatsa (sterilisaatio ja 3 nisän sekä nisäkudoksen poisto). Mustelmaiset kuvat on otettu leikkausta seuraavana päivänä, arpikuvat 4 viikkoa leikkauksen jälkeen.

Aurin vointi nyt kuukauden päästä leikkauksesta erittäin hyvä. Rouvakoira piristyi jo ensimmäisten päivien jälkeen, ja tikit poistettiin 2 viikon päästä leikkauksesta (kotona, mitä sitä suotta eläinlääkäriin lähtemään moisen takia), se tuntui padonneen energiaa tosiaankin 14 vuorokauden edestä.
Nyt, kun ihokin on jo parantunut tikkien poiston jälkeen sekä venynyt tarpeeksi, ettei se enää kiristä kainaloista ja nivusesta, Aurinko saa hepuleita metsässä, vetää hihnassa (erityisesti hölkkälenkillä) ja on ihan intopiukeana treenaamassa rally-tokoa.

Rally-tokosta puheen ollen, Aurinko pääsi myös valmennuspäivään. Alunperin ilmoitin sinne Sorayan, mutta se aloitti juoksut pari viikkoa ennen ja oli tietysti ihanasti tärppipäiväinen pikkulunttu, kun olisi pitänyt koulutukseen lähteä.
Rouvakoira pääsi sitten paikkaamaan, ja voi jestas miten taitava se olikaan! Toki virheitäkin tuli, ja erikseen pyysin myös meidän ongelmakohtiimme apua päivän järjestäneeltä kolmelta eri kouluttajalta. Päivän parhaita paloja olivat omat oivallukset, treeni-ideat kotiin sekä vain parilla miinuspisteellä suoritettu mestariluokan täysipitkä rata. Päästyäni valmennuksesta kotiin, hymyilin koko illan ja vielä seuraavankin päivän.

Tällaiset isommat onnistumiset ovat minulle itselleni todella tärkeitä, vaikka niitä tulisikin ”vain” treenaustilanteissa.
Se fiilis, kun on onnistunut kouluttamaan jonkin kokonaisuuden. Kun koira ymmärtää mitä siltä haluan, ja minä itse osaan ohjata sekä tukea koiraa sen tarvitsemalla tavalla. Kaipaa se sitten selkeämpää käsimerkkiä, tietynlaista kehua tehtävää suorittaessaan, tai oman rauhan homman tekemiseen.
Tämä ei tietenkään takaa kisamenestystä, sitä että heti kolmesta kisasta saisin koirilleni koulutustunnukset, tai muutamalla startilla tytöt valioiksi. Mutta ehkä treeneissä onnistumiset takaavat sen, että minä pystyn jatkamaan harjoittelua vähintään entiseen malliin pettymyksien jälkeen, ja saavat minussa aikaan halun kehittää itseäni kouluttajana.
Nyt ainakin kyttään seuraavaa rally-tokokoulutusta, joka järjestettäisiin lähialueella. Jospa vaikka sinne sitten pääsisin vaihteenvuoksi pikkurouva-Sorayan kanssa.

Murhetta

Minä itken herkästi, kun kyseessä on jokin koiriini liittyvä asia. Toisaalta myös jotkin elokuvat ja musiikki saavat minut kyynelehtimään vuolaastikin.
Olen myös pessimisti, helposti ahdistuva ja pahimpia kauhuskenaarioita maalaava tyyppi. Edelleenkin, mitä omiin koiriini tulee. Muiden omistamien koirien kanssa jaksan olla realistinen, jopa rohkaiseva.

Mutta nyt minulla on ehkä aihettakin olla huolissaan. Aurinko kävi keskiviikkona steriloitavana ihan avoleikkauksena, koska samalla siltä poistettiin 5 nisää ja 4 nisäkasvainta. Nisäkasvaimet lähtivät patologille, jonka lausunto tulee 1-2 viikon päästä. Röntgenkuvat eivät ainakaan paljastaneet mitään tummentumia tai kasvaisimia sisäelimissä, ja myös sterilisaation yhteydessä tarkistetut lähisisäelimet näyttivät normaaleilta.

img_20180926_192112_7741
Rakas Rouvakoira heräilemässä ♥

Silti verikokeista löyty kohonnut maksa-arvo sekä alhaiset leukosyytit. Nähtävästi kuitenkaan leukosyytit eivät olleet huolestuttavalla tasolla, koska niitä ei mainita sanallakaan kotiutuspapereissa – kenties ne olivat juuri alarajalla, en enää muista sanoiko leikannut eläinlääkäri mitään tarkkaa arvoa. Maksa-arvoissa ALT oli kolminkertainen normaaliin ylärajaan verrattuna: 337. Voin kertoa, että se tuntui nyrkiniskulta johonki sydämen tienoille, ja ihan kuin päähän olisi tulvinut jääkylmää vettä.

Aurinko aloittaa ensi viikolla erikoisruokavalion. Näin toipilasajan alussa on hyvä syöttää vielä vanhaa ruokaa, jotta kroppa lähtee palautumaan kunnolla, eikä sille heitetä lisää uutta sulateltavaa kipulääkkeen ja antibiootin lisäksi. Konsultoin ystäväni ja eläintenhoitaja Rosan (M. Caspian ”Redin” omistaja) ansiosta vielä toistakin eläinlääkäriä (perehtynyt enemmänkin maksasairauksiin, ei silti erikoistunut niihin), joka määräsi vielä pidemmän kipulääkekuurin sekä maksan toimintaa edesauttavan Epato -lisäravinteen, jota saa myös apteekista ilman reseptiä.
Kontrolliverikoe maksa-arvojen suhteen (ja toki samalla tutkitaan muutkin veriarvot) on 6-8 viikon päästä eläinlääkärin ohjeiden mukaisesti.

Onneksi äitini oli mukana eläinlääkärissä (kävin toisessa kaupungissa leikkauttamassa Aurin, tuli huomattavasti edullisemmaksi ja kyseisen ell maine on hyvä). En olisi itse pystynyt ajamaan kotiin. Vietin myös ensimmäisen leikkauksen jälkeisen yön vanhemmillani matkan varrella. Jotenkin oli lohdullista olla lapsuudenkodissaan hetki, jossa minusta pidettiin huolta ja pidetään edelleen. Nyt Pasi ja ystäväni ovat tukeneet minua huonoina hetkinä ♥

Olen todella huolissani, vaikka en ole itse huomannut Aurissa perinteisten maksasairauksien oireita (ripuli, oksentelu, runsas juominen, runsas virtsaaminen, väsymys… jne.). Toki Aurinko oli valeraskaana elokuun ja vielä syyskuun alussakin, joten onhan sen käytös jo hormonitoiminnan takia ollut erilaista. Ehkä väsymys on mennyt vain minulta ohi, koska olen ajatellut sen johtuvan valeraskaudesta…
Niin, osaan myös hyvin syyttää itseäni monista asioista, ja tulla suorastaan hysteeriseksi seuratessani koirieni jokaista liikettä.

Välillä mietin, että onko tässä mitään järkeä – koirien omistamisessa siis. Ne aiheuttavat minulle stressiä ja ahdistusta, unettomuutta ja surua. Olen itkenyt joka päivä Auringon sterkan jälkeen pelkästä huolesta.
Sitten taas toisaalta koen koirieni kanssa suurimman osan elämäni parhaista hetkistä. Ne antavat minulle niin paljon, ovat rakkaimpia maailmassa, enkä vain yksinkertaisesti osaa ajatellakaan elämääni ilman niitä.

Toivon, että Aurinko on kunnossa. Tai että sillä ei ainakaan ole syöpää, ja maksaongelma olisi hoidettavissa ruokavaliolla. Että meillä olisi vielä monta yhteistä, onnellista vuotta edessä. Toivon, että minun ajatusmaailmani ja vointini muuttuvat paremmiksi ajan myötä. Etten aina ajattelisi pahinta ja syyttäisi itseäni koirieni terveysongelmista.
Joskus vaan meinaa se toivo mennä, ja oma jaksaminen olla vähissä.

20180924_132809

Allra bästa i världen, Dante

screenshot_20180829-190039_instagramDante muutti Ruotsiin 3 viikkoa sitten. Itkuksihan se meni, kun lähdimme ajamaan Turun satamasta takaisin kohti Jyväskylää. Hetken aikaa koti tuntui hiljaiselta ja vähän tyhjältä, mutta nyt olen ainoastaan iloinen, että Den lilla rumpan pääsi vihdoinkin ikiomaan kotiinsa.
Moonhaven
-kasvattaja Katarina oli enemmän kuin tyytyväinen Danteen, samoin Danten sijoitusperhe. Olen saanut prinssistä paljon kuvia sekä kuulumisia. Haaveilen, että jospa ensi kesänä lähtisin omien tyttöjeni kanssa länsinaapuriin, ja pääsisin näkemään Dantea. Muistaisikohan se vielä minut?

Omat koirani ovat päässeet jäsenkorjaajan käsittelyyn.
Sorayasta löytyy yllättäen lannealueelta sekä reisissä enemmänkin jäykkyttää sekä lukkoja, eikä se olekaan mikään ihme pennutuksen, imetyksen ja lihasten takaisin kasvastustreenien jälkeen. Aurinko on hieman toispuoleinen, ehkäpä rallytokon takia, koskan olen treenannut sen kanssa oikeaa seuraamispaikkaa vasemmalla puolella (pitänee alkaa tehdä samaa harjoitusta myös oikealla…).
Siriuksella taas lanteen lisäksi jäykkyyttä on siinä kohdassa, jossa rintaranka muuttuu lannerangaksi – tämä näkyy muun muassa siinä, että Sirius ei taivu kunnolla ja kulkee vielä enemmän vinossa kuin normaalisti.
Jäsenkorjausta jatketaan suht säännöllisesti vuoden loppuun asti, että koirat olisivat ensi vuonna toivottavasti kunnossa kisakautta varten. Pitää vain yrittää saada myös oma motivaatio sekä koulutusmetodit sille mallille, että kooikkerit myös osaavat ylempien luokkien liikkeet ja niiden vire pysyy hyvänä koko suorituksen ajan.

Lisäksi Aurinko ja sijoitusnarttuni Aeris ovat käyneet näyttelyissä.
Kuvan mahdollinen sisältö: ainakin yksi henkilö, koira, taivas, ulkoilma ja luontoMikkeli KV:ssä kooikkerit tuomaroi Helin Tenson, jolta Auringolle tulos VAL ERI2 SA PN4 ja Aipalle JUN ERI1 SA PN3 VARA-SERT! Aeriksen arvostelu yllätti todella positiivisesti, ja toivottavasti jossain vaiheessa sille saadaan edes yksi ihan oikea serti.
Mikkelin ryhmänäyttelyssä tuomarina oli Paula Rekiranta, jolta Aeris sai laatuarvosteluna JUN ERI1. En päässyt ihan perille tuomarin linjasta kooikkereiden suhteen, että mitä hän sinä päivänä koirilta oikein haki ja halusi. Joka tapauksessa Aippa oli Rekirannan mielestä kuitenkin erinomainen, vaikkei SA:ta saanutkaan.

En tiedä, ilmoitanko Aerista vielä tänä vuonna näyttelyihin vaiko en. Se hieman riippuu Aipan kehityksestä sekä sen turkista. Sillähän oli juoksut kesäkuussa, ja Aeris on valeraskaana (ei onneksi sentään tuota maitoa), joten todennäköisesti turkki alkaa pudota syyskuussa.
Aurin kanssa odotellaan, että isoäitikoira täyttää 8 vuotta, jolloin se pääsee veteraanikehiin. Tuskin kovin aktiivisesti käyn sen kanssa näyttelyissä kiertämässä, mutta voihan sen ilmoittaa, mikäli joku muukin koiristani on menossa.
Soraya sen sijaan on haaveissa ilmoittaa yhteen näyttelyyn loppuvuodesta, mikäli vain sen turkki alkaa kasvaa takaisin pentujen jälkeen. Tällä hetkellä Sorsa muistuttaa enemmän parsonrusselia (ilman partaa) kuin kooikerhondjea.
Voisikohan siihen liimata Siriuksen irtokarvaa?

img_20180809_143416_112
Koirat hellepäivänä meidän pihalla, kun Dantekin oli vielä Suomessa ♥

Kolmikon neljäs pyörä

davDante (Muskettikoiran Da Capo) on asunut meidän hoivissamme jo 5 viikkoa. Omaksi se ei meille jää, vaan muuttaa Ruotsiin Katarinan omistukseen (kennel Moonhaven). Voin kertoa jo etukäteen, miten minulle tulee tuota ”Den stora Jävlaa” ikävä, ja siitä luopuminen ottaa varmasti koville. Vaikka olen pitänyt mielessäni elokuussa erkanemisen, on tunneside tietenkin tuohon koiranpentuun muodostunut. Se on minulle jo nyt tavattoman rakas ♥ Onneksi tiedän, että saan kuulla Danten kuulumisia jatkossakin.

Sitten vähän faktaa ja muutakin, ettei nyt ihan mene minulla itkuksi.

Ruotsiin muuttavien koiranpentujen tulee olla vähintään 15vk ikäisiä, ennen kuin ne voivat matkustaa naapurimaahamme. Tämä johtuu siitä, että Ruotsi vaatii suomalaisilta koirilta voimassa olevan rabiesrokotuksen, eikä Eviran mukaan rabiesrokotetta saa antaa alle 12vk vanhoille koiranpennuille. Varoaika rokotuksille on normaali 21vrk.
Joillakin eläinlääkäreillä tästä joutuu vähän vääntämään, että koiranpennulle voi tosiaankin antaa rabiesrokotteen 12-viikkoisena, eikä sitä tarvitse odottaa 16vk ikään asti – mikäli koira siis on muuttamassa esim. Ruotsiin.
Ruotsissa koirien rokotusohjelma ja -ohjeitus on vähän erilainen kuin Suomessa:

SUOMI RUOTSI
12. viikon iässä:
parvo, tarttuva maksatulehdus (HCC), penikkatauti, kennelyskä
~7. viikon iässä:
parvo, tarttuva maksatulehdus (HCC), penikkatauti
16. viikon iässä:
tehoste (parvo, penikkatauti, HCC, kennelyskä) + rabies
12. viikon iässä:
tehoste (parvo, HCC, penikkatauti) + kennelyskä (mikäli halutaan)
~1. vuoden iässä:
tehoste (parvo, penikkatauti, HCC, kennelyskä, rabies)
~1. vuoden iässä:
tehoste (parvo, HCC, penikkatauti, [kennelyskä])
SKLn mukaan koiran rokotukset tulee uusia vähintään joka 3. vuosi.
(Kennelyskää vastaan voi rokottaa useamminkin,)
SKKn mukaan koiran rokotukset tulee uusia vähintään joka 4. vuosi.
(Kennelyskää vastaan voi rokottaa useamminkin,)

Dante sai pistoksen peppulihakseensa samana päivänä, kun sille tuli tuo maagiset 12 viikkoa täyteen. Ei Pullervo edes huomannut sellaisia tökkäyksiä takalistossaan, kun kirsun edessä oli karkkia! Samalla eläinlääkärireissulla Dante sai tietysti oman passin, jotta se pääsee meren yli uuteen maahan.

dav
Dante med sin pass.

Ja pitäähän sitä tietysti myös vähän päivittää omienkin koirien juttuja.
Rally-tokotreenit kaksi kertaa viikossa pistävät vähän lisää aktiivisuutta meidänkin harrastamiseen, uuden opetteluun sekä vanhan kertaamiseen. Tuntuu, että uusia kompastuskiviä tulee joka käänteessä, ja kuviot pitää laittaa uusiksi. Toki suurin osa näistäkin ongelmista johtuu minusta, harvan asian voi laittaa koirien syyksi. Joko kouluttamisessa tai ohjaamisessa on se vika, toki koirillakin on huonoja päiviä, jolloin niitä kiinnostaa kaikki muu tai motivaatio on totaalisesti hukassa.

Siriuksen kanssa on pitänyt alkaa miettimään iän tuomia haasteita. Kuinka teen sille tehtävistä fyysisesti helpompia (erityisesti koiraan päin käännökset), erityisesti nyt kun junnuna murtunut jalka on hiljalleen ns. oireilla. Nivelrikkoa siinä ei kuitenkaan (ainakaan vielä) ole, ja Sirius saakin nivelvalmistetta jatkuvasti. Olen yrittänyt pitää pappakoiran kunnossa myös monipuolisella liikunnalla sekä hieronnalla. Elokuussa Siriukselle on tiedossa myös jäsenkorjaajan käsittely.

Auringon ja Sorayan kanssa etsitään vähän motivaatiota. Aurinko tekee hyvin, mutta paineistuu minusta tai liian vaikeasta tehtävästä. Siinä ei auta kuin hengittää itse syvään, ja pyytää Auria tekemään joku helppo tehtävä, josta koiran voi palkata heti. Sen jälkeen annetaan muutaman sekunnin ajatustauko, ja yritetään vaikeampaa tehtävää uudestaan vaikka vähän suuremmilla avuilla tai palkataan jo liikkeen puolessa välissä (mikäli se on mahdollista).

Sorayan kanssa täytyy nyt tehdä samanlaisia harjoituksia. Tuore rouvakoira on päässyt hieman retuperälle äitiyslomallaan, ja lisäksi sen lihaskunto on tietysti heikentynyt. Kropan hallinta on tällä hetkellä huonohkoa, takaosan käyttö on parhaimmillaankin välttävää. Täytyy siis palata perusteisiin, tehdä tekniikkaa pieniä pätkiä kerrallaan sekä helppoja, lyhyitä radan osia.

Ehkä tämä taas tästä. Omakin mieli on ollut mitä on, kausittain menee lujempaa ja sitten taas tulee kausi, kun pudotaan sille huonommalle puolelle.
Täytyy tehdä rally-tokosta (sekä muistakin harrastuksista) myös minulle itselleni helpompia ja hauskempia.
Toivottavasti tuloksiakin tulisi jossain vaiheessa.

sdr
Helteellä uitetut koirat ♥